<![CDATA[JANITA PUOMILA - AKAAN KAUPUNGINVALTUUTETTU - Blogi]]>Wed, 29 Jan 2025 12:54:08 +0200Weebly<![CDATA[Kiitos Akaan kaupunki!]]>Wed, 15 Nov 2023 19:04:22 GMThttp://puomila.fi/blogi/kiitos-akaan-kaupunkiValtuusto kokoontui tänään uudella Viialan yhtenäiskoululla ja sen kunniaksi päätin pitää pienen puheen.

Arvoisat valtuutetut ja viranhaltijat sekä kuntalaiset,

kaksi päivää yli 10 vuotta sitten Akaan valtuusto päätti korjata Keskustan koulun. Tuona samaisena päivänä tulin valituksi tämän koulun, silloisen Viialan keskustan koulujen, vanhempainyhdistyksen hallitukseen vaikkakaan en ollut koskaan ollut toiminnassa mukana enkä edes läsnä tuona päivänä vuosikokouksessa. Olin silloin seuraamassa tuota valtuuston kokousta paikan päällä virastotalon valtuustosalissa. Muistan sen tunteen, kun päätös julistettiin. Se oli sanoin kuvaamattoman suuri pettymys eikä ainoastaan minulle vaan sadoille vanhemmille.

Tyttäreni kolme ensimmäistä vuotta meni nykyisen Viialan tekonurmen paikalla olleissa parakeissa. Vihdoin marraskuussa 2015 kutsui oikea, korjattu, koulutalo. Jo keväällä 2016 nousi esiin kysymyksiä vanhempien keskuudessa korjauksen onnistumisesta. Syyslukukausi saapui ja myös nuorempi lapsistani aloitti koulutien eskarissa. Syyslukukauden puolella sisäilmatyöryhmälle raportoitiin oireilusta ja teetettiin myös oirekysely. Samaan aikaan myös Hirvialhon koululla todettiin oireilua henkilöstöllä ja oppilailla. Oma eskarilaiseni tuli useana päivänä koulusta kotiin pian simahtaen sohvalle nokkosihottumassa. Kolmasluokkalainen taas kärsi jatkuvasta korvatulehduskierteestä ja nenäverenvuodoista joitain oireita mainitakseni. Tammikuussa 2017 ensimmäisiä pahiten oireilevia oppilaita siirrettiin väistöön kirjastolle. Kevään aikana väistötilalistaan kertyi myös seurakuntatalo, Metsälinna, Palokärki, Monari, Nuokku ja Algecoiden parakit. Osa oppilaista olivat myös kotikoulussa. Toukokuussa viimeisetkin pääsivät pois ja syksy oli suuri kysymysmerkki.

Valtuustokausi vaihtui kesäkuussa ja elokuussa 2017 kaupunginhallitus aloitti ryminällä ja enemmistö toi listalle rakennusmääräykset täyttävien siirtokoulujen hankinnan 500:lle oppilaalle ja 100 oppilaan siirtokoulun hankinnan Kylmäkosken Kirkonkylälle. Pari viikkoa myöhemmin valtuusto päätti kaupunginhallituksen esityksestä alkaa valmistella siirtokouluhankintaa ja tällöin silloinen valtuuston puheenjohtaja Leinosen Jaakko taisi todeta, että nyt on kiire. Algecoiden parakeista luovuttiin syksyllä, kun poikani luokka siirtyi ulkoilmakouluun katon romahtaessa parakista ja vesien tullessa sisään. Vielä ennen siirtokoulujen saapumista ehdittiin plakkariin kerätä väistötilat Hirvialhon koulussa, Vahalan parakeissa ja Lempoisten koululla Lempäälässä.

Syksyllä 2018 Parmacoiden siirtokoulut otettiin vihdoin käyttöön ja puolentoista vuoden väistötilaseikkailut ympäri kaupunkia ja kuntia päättyi. Voitiin keskittyä olennaiseen eli opettamiseen sekä terveelliseen ja turvalliseen koulunkäyntiin.

Tyttäreni peruskoulun ajan se otti, mutta kaikkien mutkien jälkeen uusi, upea, uljas Viialan yhtenäiskoulu on tänä syksynä avattu! Kaiken tuon säätämisen ja seikkailun keskellä saatiin luotua tämä hieno ja oivallinen, apulaisrehtori Kimmon Metsbergin sanoin, oppimisen talo. Viialan yhtenäiskoulun oma, opettajista ja ohjaajista koostuva, House Band esitti avajaisissa Aknestikin Suomirokkia omin, uuteen kouluun ja väistötiloihin viittaavin sanoin. ”… Missä on Keskuri, missä on Hirvialho, missä on Rasi, missä on monet väistötilat, niin me kaikki muistetaan, niin me kaikki muistetaan…” Nyt, viimein, tuo aika on vain muisto ja voin ilolla ja onnellisena toivottaa teidät, hyvät valtuutetut, Akaan ainakin tämän hetken upeimpaan kouluun tekemään jälleen tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä.

Arvoisat valtuutetut,

tuo kymmenen vuotta sitten tehty päätös vaikuttaa edelleen Akaan talouteen poistojen muodossa ja vaikuttaa vielä tovin. Tarkoitan siis vain remonttikustannuksia. Toki vuokratilat vaikuttivat vuosia käyttötaloudessa ja tämä uusi koulu tulee näkymään myös vuosikymmeniä taloudessamme. Toijalan kouluverkkoratkaisun 1. vaiheen urakkasopimus allekirjoitettiin eilen, vaikkakin aloittaminen viivästyy valituksen vuoksi. Tulevilla investoinneillakin on suuri vaikutus talouteemme, mutta koen, että ne ovat erittäinkin tarpeellisia myös tulevaisuuden Akaan eteen. Jotta voimme tehdä näitä investointeja, ne tulee tehdä fiksusti ja perälauta ei saa vuotaa piiruakaan, ei investoinneissa eikä käyttötaloudessa. Kulut on saatava kuriin eikä rankaista jatkuvasta menojen kasvusta kuntalaisia.

Hyvät kuntalaiset,

toisen vaiheen kuntalaisten kuulemistilaisuus järjestetään torstaina 30. marraskuuta kello 18 alkaen Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Materiaali tilaisuuteen liittyen julkaistaan Akaan nettisivuilla Toijalan kouluverkkouudistus -osiossa tällä viikolla. Aiheeseen liittyen kaupungille voi toimittaa kysymyksiä etukäteen ja toki esittää niitä myös tilaisuuden aikana. Nyt, akaalaiset, on Teidän hetkenne vaikuttaa Akaan tulevaisuuteen!

Kiitos!

#kiitollinen
#onnellinen
#sujuvanarjenakaa
#kasvunkeskiössä
]]>
<![CDATA[Viimeinen Valtuusto]]>Tue, 15 Jun 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/viimeinen-valtuustoViimeinen valtuusto johdettu tällä kaudella. Jokseenkin haikea fiilis, mutta kaunis ruusu lohduttaa. Vielä perjantaina kaupunginhallituksen seminaari ja ensi viikolla kaupunginhallitus, sitten on tämä kausi paketissa ja kirmataan kesälomille odotteleen uutta valtuustokautta.

Alla valtuuston lopuksi pitämäni puhe, joitakin lennosta lisättyjä vaille.

Hyvät valtuutetut,
valtuustokautemme viimeinen kokous on päättymäisillään. Olemme tehneet hyvää työtä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa pahimmillaan 10 miljoonan alijäämän kanssa. Olemme investoineet Kylmäkosken kouluun, joka saatiin käyttöön syksyllä 2019. Investoinnit ovat käynnissä myös Viialassa, johon on jo rakenteilla liikunta-areena ja piakkoin alkaa myös uuden yhtenäiskoulun rakentaminen. Upouusi hyvinvointikeskus avaa ovensa elokuun alussa. Saimme koronan turvin jopa käännettyä Akaan kaupungin talouden positiiviseksi. Ilman koronaa olisi jääty vielä negatiivisen puolelle. Uudet valtuutetut ovat lähtöasetelmiltaan helpommassa tilanteessa kuin me neljä vuotta sitten, mutta tie ei tule olemaan siltikään helppo. Taloutta on edelleen tasapainotettava, mutta lisäinvestointejakin on tehtävä.

Viimeiset neljä vuotta on ollut henkilökohtaisesti melkoista kasvun aikaa. Juurikaan en ollut politiikkaa seurannut päättäessäni lähteä ehdolle, paitsi Viialan koulupäätöksiä, mutta vaikuttamisen tahto oli kova. Uusia asioita on opeteltu ja paljon. Välillä asiat ovat olleet haastavia, mutta ei kukaan tätä helpoksi ollut mainostanutkaan. Osa konkareista on jopa sanoneet, että tämä on ollut haastavin kausi koskaan.

Viimeiset kaksi vuotta valtuustonpuheenjohtajana ovat olleet erittäin mielenkiintoiset ja vieneet tapahtumiin ja paikkoihin, joihin en olisi koskaan uskonut osallistuvani. Muistan jännittäneeni ensimmäistä vetämääni kokousta niin paljon, että kirjoitin lähes sanasta sanaan käsikirjoituksen itselleni, jotta varmasti muistan kaikki tarpeelliset muodollisuudet. Näin 17. valtuustoa kokeneempana ei jännitä enää niin paljon. Toki koronan vuoksi valtuustojen johtaminen Teamsilla aiheutti alkuun myös omat sydämen pompotukset. Mutta kaikkeen oppii ja tarpeen tullen luonnistui myös Pirkanmaan sote-uudistuksen lähes 100 henkisen ohjausryhmänkin johtaminen lennosta.

Uusi valtuustokausi lähestyy toki poikkeuksellisesti vasta elokuun alusta. Tulevalla valtuustokaudella, jolla saan kunnian myös olla mukana, toivon, että valtuustoryhmien yhteistyö kukoistaa ja teemme yhdessä parhaamme Akaan kaupungin ja kuntalaisten eteen.

Arvoisat kuulijat,
Näin valtuustokauden lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia valtuutettuja, valtuuston varapuheenjohtajia, valtuustoryhmien puheenjohtajia, kaupunginhallituksen puheenjohtajia sekä jäseniä, lautakuntien puheenjohtajia sekä jäseniä ja nuoriso- sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustajia kuluneesta kaudesta.

Lämpimät kiitokset viranhaltijoille ja kaupungin henkilökunnalle tästä kaudesta. Kiitos myös valtuuston striimien tekniikasta huolehtiville sekä kaikille, jotka huolehtivat, että asiat sujuvat kokousten aikana.
Arvoisat valtuutetut, viranhaltijat ja muut kuulijat,

Omasta puolestani haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää kesää! Kiitos!
]]>
<![CDATA[KIITOS! <3x]]>Sun, 13 Jun 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/kiitos-lt3xNöyrimmät kiitokseni kaikille 105 minua äänestäneelle ihmiselle ja joka ikiselle 1764 Akaan Kokoomuksen ehdokasta äänestäneelle! Kiitos akaalaiset!

Olen äärettömän onnellinen meidän ehdokasjoukon saavutuksesta, joka tarkoittaa Akaan Kokoomus:lle jopa kahta lisäpaikkaa! Ehdokkaat ovat koko pitkän kevään tehneet hartiavoimin töitä tämän saavutuksen eteen. Yhdistyksen puheenjohtajana haluan kiittää jokaista kuntavaaliehdokastamme panostuksestanne!

Eilinen päivä oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Puhuttiin, jännitettiin, naurettiin ja puheenjohtaja myös itki liikutuksesta tämän ihanan porukan huomionosoituksesta. Edelleen hämmentynyt tuosta! Kiitos huippujengi!

KIITOS!
]]>
<![CDATA[Entä jos Akaassa voisi suorittaa kaksoistutkinnon?]]>Mon, 07 Jun 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/enta-jos-akaassa-voisi-suorittaa-kaksoistutkinnonAkaan lukio nousee usein puheeksi, kun keskustellaan Toijalan kouluverkosta. Varsinkin lukiolaiset haluaisivat, että lukio erottuisi selvästi yläkoulusta. Yhtenäiskoulusta on toki hyötyä, joista vähäisin ei ole samojen opettajien käyttäminen sekä yläkoulussa että lukiossa.

Voisiko lukion tiloja harkita Toijalan aseman läheisyyteen? Kulkeminen Viialasta Akaan lukioon helpottuisi huomattavasti. Se lisäisi varmasti myös ulkopaikkakuntalaisten kiinnostusta Akaan lukioon.
Seutukaupunkifoorumissa todettiin, miten vahva vaikutus toisen asteen koulutuksella on kaupungin elin- ja vetovoimaan. Ammattikoulu edistää elinkeinoelämän elpymistä.

Akaassa on monen alan yrityksiä, jotka tarvitsevat ammattitaitoista ja koulutettua työvoimaa. Tältä pohjalta Akaan tulee neuvotella VAAOn ja Tredun koulutuskuntayhtymien kanssa tavoitteena ammattikoulun toimipisteen sijoittuminen Akaaseen. Tämä mahdollistaisi samalla lukion ja ammattikoulun kaksoistutkinnon suorittamisen Akaan lukiossa.

Kaksoistutkinnolla on kysyntää ja siihen tähtäävät voisivat suorittaa harjoittelujaksonsa paikallisissa yrityksissä. Ainakin osa työllistyisi myöhemmin omalla alallaan Akaassa.

Tässä kokonaisuudessa meillä on tavoitetta, mutta mikään ei mahdotonta. Ei vain pidä luovuttaa, ennen kuin mitään on edes tehty.

Janita Puomila (kok)
kuntavaaliehdokas

]]>
<![CDATA[Nuorten ongelmiin on puututtava heti]]>Sun, 06 Jun 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/nuorten-ongelmiin-on-puututtava-hetiNuorten mielenterveydelliset ongelmat ulottuvat vuosivuodelta nuorempiin ja nuorempiin lapsiin. Nuorisopsykiatrian osastot ovat täynnä ja kriisiosastot täysin ylibuukattuja. Jopa 13 -vuotiaat ongelmalapset sijoitetaan kriisiosastolle ja kuvitellaan, että se auttaa heitä. Tilanne alkaa olla huolestuttava eikä siitä puhuta tarpeeksi.

Nuorisopsykologian professori Mauri Marttunen vaati äskettäin, että meidän tulee lisätä nuorten ja lasten mielenterveyspalveluja (Aamulehti). Vaatimus koski sekä työntekijämäärää että osaamista.
Tiedän, että Akaassakin koulupsykologeilla ja kuraattoreilla on mahdoton määrä tehtävää. Jonot näiden ”asiakkaaksi” ovat luvattoman pitkiä. Ennalta ehkäisevää työtä ei ehditä tehdä ja kun sitä ei tehdä, nuorten ongelmat kasaantuvat ja lisääntyvät moninkertaisiksi, kun vain odotellaan apua. Nuoren pelastaminen vaikkapa itsetuhoisilta ajatuksilta on edullisempaa kuin tämä päätyminen ruuhkautuneelle akuuttiosastolle.

Entä sitten, kun nuoren ongelmat tempaavat koko muun perheen otteeseensa ja perhe ajautuu tukeutumaan useampaan eri tukipalveluun avun saamiseksi? Miten langat kyetään pitämään kasassa, kun toimijoita on useita? Akaassa pitää pohtia perhetyöntekijä-tukihenkilö-henkilökohtainen avustaja poolia. Tavoitteena pitää olla eri sektoreista riippumaton toiminta, jossa siirtyminen esimerkiksi perhepalveluista vammaispalveluihin ei aiheuta avustajan vaihtumista. Sama avustaja voisi jatkaa tuettavan henkilön kanssa riippumatta siitä, minkä toimijan alueelle avustettava kuuluu.

Olen ymmärtänyt, että avustajilla on kuitenkin sama peruskoulutus, joten työskentely eri sektoreilla ei voisi olla ongelma. Poolista voisi useampi eri toimintasektori ostaa työntekijäpanosta. Nyt avustajan vaihdokset aiheuttavat turhaa lisäkuormaa tuettavalle henkilölle tai hänen perheelleen , joille jo sosiaalisen tilanteen muuttuminen aiheuttaa ahdistusta.

Ennalta ehkäisevä työ on ratkaisevaa siinä, miten nuori onnistuu koko loppuelämässään. Ongelmiin, akuutteihin varsinkin, on päästävä käsiksi heti eikä vasta joskus. Koulupuolella on sijoitettava lisää paukkuja kuraattorien ja psykologien jonojen purkuun. Lisäpanokset ovat kuntakohtaisia, mutta ne osoittavat, että kunta välittää nuoristaan. Akaassa on tarvetta näille lisäpanoksille.

Korjatkaamme särö, ennen kuin nuori pirstaloituu kokonaan.

Janita Puomila (kok)
Kuntavaaliehdokas Akaassa

]]>
<![CDATA[kuka tiedottaa ja mitä?]]>Sun, 02 May 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/kuka-tiedottaa-ja-mitaKunnan luottamushenkilöitä ovat valtuutettujen lisäksi kaikki kunnan eri toimielimiin valitut jäsenet. Jokaisen luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta. Jokaisen tulee toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Tämän pitäisi olla itsestään selvää kaikille, jotka luottamustehtäviin pyrkivät. On turha väittää, että joku olisi pakotettu luottamustehtäväänsä.
Meidän kansanvaltainen kunnallinen päätöksenteko perustuu edustuksellisuuteen. Asukkaat valitsevat valtuutetut ja nämä tai näiden valitsemat elimet valitsevat muut luottamushenkilöt. Näillä on ”tavallisia” kuntalaisia laajempi tiedonsaantioikeus päätöksenteon tueksi.
Luottamushenkilö ei saa kuitenkaan käyttää tiedonsaantioikeuttaan väärin. On muistettava, että tiedotusintressi on kunnalla, meillä Akaan kaupungilla. Jos luottamushenkilö on saanut päätöksentekoaan varten pohjatietoa, ei se tarkoita, että hän voisi jakaa sitä saman tien ulkopuolisille. Tämähän ei koske valtuuston, hallituksen ja eri lautakuntien esityslistoja liitteineen, jotka ovat julkisia jo lain perusteella. Akaassakin ne löytyvät verkosta ja niitä voi kuka tahansa siellä selata ja lukea.
Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille ja eri palvelujen käyttäjille, mutta siitä miten tiedotetaan, päättää kunta harkintansa mukaan. Yksittäiselle luottamushenkilölle tiedottamisesta päättäminen, yleensä siis valmistelussa olevien asioiden vuotaminen ei kuulu.
Luottamushenkilöiden on sitä vastoin huolehdittava ja valvottava, että tiedottaminen on riittävän avointa. Siihen ei kuulu salailu. Asukkailla on myös oikeus vaatia avointa tiedottamista, mutta sen on tapahduttava luottamushenkilöiden yhteisesti sovittujen ehtojen mukaisesti.
Akaassa viestintä on ottanut jo pitkiä askelia eteenpäin siitä, mitä se oli viime vuosikymmenen alkupuolella. Parannettavaa on aina. Mitä enemmän on tietoa, sen enemmän osallistutaan päätöksentekoon. Akaassa on edelleen lisättävä viestinnän avoimutta ja ajankohtaisuutta ottamalla käyttöön entistä laajemmin erilasia viestinnän kanavia ja tapoja. Miltä kuulostaisi esimerkiksi säännöllisesti toistettava videoviesti ajankohtaisista asioista?
 
Janita Puomila
Akaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok)
Ehdolla myös kesäkuun vaaleissa
]]>
<![CDATA[Olen ehdolla kuntavaaleissa 2021]]>Tue, 13 Apr 2021 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/olen-ehdolla-kuntavaaleissa-2021]]><![CDATA[Kasvutarina HOmeäidistä valtuustonpuheenjohtajaksi]]>Wed, 19 Jun 2019 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/kasvutarina-homeaidista-valtuustonpuheenjohtajaksiVuosi 2013 on omalta kohdalta ollut käänteen tekevä kuntavaikuttamisen saralla. Keväällä teimme naapurin kanssa koulukuljetuksiin liittyvän joukkohakemuksen Hukarin alueelta vaatien koulukuljetusta yli kolmen kilometrin koulumatkoille, joka oli Kylmäkosken kuntaliitoksen myötä muutettu kolmesta kilometristä viiteen kilometriin. Samaisena vuonna aloitimme kolmen äidin voimin yhteisen taistelun Viialan Keskustan koulun peruskorjausta vastaan ja pyrimme vaikuttamaan silloisiin valtuutettuihin kirjelmillä ja perustinpa elokussa myös adressin asiaa koskien. Saimme kerättyä adressiin yli 640 nimeä viikossa ennen elokuun valtuustoa, jossa päädyttiin palauttamaan asia takaisin valmisteluun. Lokakuussa asiaa käsiteltiin uudestaan, jolloin asia sai viimeisen naulan arkkuun ja Keskustan koulu päätettiin korjata. Tuona iltana ajoin kotiin ja ilmoitin miehelleni, että nyt me muutetaan. Tuosta ajasta asti minulle on tullut Etuoven ilmoitukset vaatimuksiimme sopivien talojen myynti-ilmoituksista Lempäälän ja Pirkkalan suunnalta. Mutta monen asian summa sai meidät kuitenkin vielä jäämään Akaaseen. Täällä kun on suuressa määrin niitä positiivisiakin puolia!

Tuon elokuisen valtuuston aikana minut valittiin silloisen Viialan Keskustan koulujen vanhempainyhdistyksen, nykyisin Viialan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys, hallitukseen samaan aikaan olleessa yhdistyksen kokouksessa. Sieltä alkoi omanlaisensa vaikuttaminen koulun asioihin ja arkeen. On kirjelmöity ja vaadittu Hirvialhon koulun tutkimista, nostettu esiin vanhempien huoli Keskustan koulun terveellisyydestä remontin jälkeen, vaikutettu sisäilmatyöryhmissä kaiken normaalin yhdistystoiminnan lisäksi.

Vaikka vaikuttavuutta vanhempainyhdistyksen riveissä oli hyvin havaittavissa ja yhteistyö edellisen kauden valtuutettujen kanssa oli hedelmällistä jossain sisällä kyti vahva halu tehdä jotakin enemmän, jotta asiat saadaan nytkähtämään eteenpäin. Kesällä 2016 näihin aikoihin sain pyynnön liittyä erääseen puolueeseen. Tämä laittoi pohtimaan asiaa ja appiukko, innokas paikallisvaikuttaja toisaalla, sai minut vakuutettua siitä, että voisin omalla panostuksella ja yhteistyöllä saada niin koulu- kuin muitakin kunnallisia asioita eteenpäin. Niinpä totesin pyyntöön olevan hieman sinisempi, otin yhteyttä Kokoomuksen silloiseen puheenjohtajaan Tomi Koistiseen ja elämäni politiikan matkassa alkoi.

Nyt vihdoin viiden vuoden kovan työn ja vaikuttamisen jälkeen kiitos seisoo eilisen valtuuston päätöksessä rakentaa uusi koulu Viialaan. Tämä oli henkilökohtaisista tavoitteistani numero yksi vaikkakin vaalilupauksissa lupasin vain tehdä parhaani koulujen kuntoon saattamiseksi. Uusi koulu on iso askel eteenpäin Akaan kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä. Tämä päätös on sanoinkuvaamattoman tärkeä niin itselleni kuin koko Akaalle. Tästä alkaa tie pysyvän, puhtaan ja turvallisen koulun rakentamiseen. Ja voinen poistaa Etuoven hakuvahdin, tämä päätös tekee sen tarpeettomaksi.

Viimeinen kaksi vuotta on kasvattanut minua valtavasti niin poliitikkona kuin ihmisenä. Enpä osannut kuvitella mihin tieni vie, kun keväällä 2017 paikkaneuvotteluihin ilmoitin ykköstoiveeksi kaupunginhallituksen. En todellakaan silloin oikeasti kuvitellut sinne edes pääseväni, mutta päätin asettaa tavoitteet korkealle. Sivistyslautakunta oli toinen toiveeni ja tavoitteeni. Yllätyksekseni neuvottelujen lopputuloksena sain kuitenkin kaksivuotisen paikan kaupunginhallitukseen. Tuolloin pohdin hetken, että mitähän sitten sen jälkeen, mutta ryhmässä todettiin jotain varmasti löytyvän siinä kohtaa. Henkisesti olin varautunut vain valtuutetun paikkaan kahden vuoden jälkeen, mutta toisin kävi. Ryhmämme sisäisten neuvotteluiden aikana kävi ilmi, että Jaakko Leinonen olisi luopumassa valtuuston puheenjohtajan paikasta. Muitakin muutoksia oli tulossa Jukka Salmisen ja Mirva Ritarin eropäätöksien myötä. Keskustelujen aikana nimeni nousi esiin Jaakon tilalle. Ensi reaktioni oli jotain paniikin ja epäuskon väliltä, mutta asiaa pohdittuani ja muiden valtuustoryhmäläisten keskusteltuani luottamus omaan itseen ja kykeneväisyyteni kasvoi. Olin ja olen valmis kasvamaan lisää ja ottamaan haasteen vastaan.

Monien vaiheiden, keskusteluiden ja neuvotteluiden jälkeen saimme eilen valtuustossa päätettyä seuraavan kaksivuotiskauden kaupunginhallituksen ja valtuustonpuheenjohtajiston. Kiitän kaikkia luottamushenkilöitä luottamuksestanne. Jaakko jätti suuret saappaat täytettäväksi, mutta pyrin kaikin tavoin ja voimin olemaan luottamuksenne arvoinen ja työskentelemään kovasti yhteisen, yhtenäisen Akaamme eteen!

Kiitos!

#viksuakaa
#kasvunkeskiössä]]>
<![CDATA[kiitos!]]>Sun, 09 Apr 2017 21:00:00 GMThttp://puomila.fi/blogi/kiitosMelkoinen jännitysnäytelmä oli tämä ilta. Alkuun vaikutti pahalta, mutta pohjalta ponkaistiin kisaan mukaan. Todella iso kiitos kaikille 113:sta äänestäjälle!! <3
]]>
<![CDATA[Koulu - tehden vai tekemättä?]]>Sat, 08 Apr 2017 22:06:08 GMThttp://puomila.fi/blogi/koulu-tehden-vai-tekemattaNäin vaalikampanjoinnin viime metreillä, tai sanottaisiinko senteillä, päätin vielä syventyä ajatuksissani koulujen maailmaan. Keskustelin tänään vaalikampanjan lomassa Toijalan S-marketilla erään herrasmiehen kanssa, joka tuli kysymään, mitä meinataan tehdä koulujen kanssa. Keskusteluissa nousi esiin valtakunnallisen median huomionkin herättänyt Keskustan koulu ja sen remontti. 8 miljoonaa on jo laitettu remontointiin eikä loppua näy. Onko korjaus kuitenkaan se ratkaisu? Herrasmies osasi ammattinsa puolesta kertoa, että jossain vaiheessa pitää osata lopettaa. 50-60 -luvulla rakennettuja rakennuksia harvemmin kyetään enää pelastamaan. Koska sitten osaamme lopettaa? Sen tuleva näyttää!

Keskustelimme myös kouluverkkoselvityksestä ja uuden koulun rakentamisesta. Hän ehdotti leasing-mallia, jota itsekin ole pari kertaa ajatuksista pyöritellyt. Jos koulun rakentaisikin joku muu omasta pussistaan ja kaupungin sivistystoimi olisi vuokralla. Vuokranantajan toimenkuvaan kuuluisi myös kiinteistönhoito, jonka hoitoon yksityisellä olisi suuremmat intressit ylläpitäessään sijoituskohdettaan. Vuokra-ajaksi olisi mahdollista sopia esimerkiksi 20 vuotta.

Kerroin hänelle myös, kuinka neljä vuotta sitten koitimme taistella peruskorjausta vastaan vanhempien voimin kaivaen tietoa, selvittäen tutkimuksia, tehden adressia. Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun kuuntelin valtuustosalissa keskustelua koulun kohtalosta. Kuinka valtuutetut jo kyllästyneinä totesivat, että ei nyt enää, kun pyydettiin mahdollisuutta lukea meidän vanhempien kirjelmä yli 650 nimen kera. Jännittyneenä seurasin äänten laskua ja lopputuloksen selvittyä teki mieli räjähtää. Kiukun vallassa poistuin salista kesken istunnon ulos asti nielemään kyyneliä. En silloin, enkä vieläkään, ymmärrä, miten tällainen päätös tehtiin.

Samaan päivään onneksi mahtui paljon hyvääkin. Vanhemman lapsemme, Janetten, eskariopettaja oli silloin Viialan Keskustan koulun vanhempainyhdistyksessä opettajaedustajana. Hän kyseli kiinnostustani vanhempainyhdistyksen toimintaan. En ollut koskaan edes käynyt vanhempainyhdistyksen kokouksessa, mutta toiminta kuulosti mielenkiintoiselta. Vastaukseksi taisin todeta jotain, että jossei muita halukkaita löydy niin voisin tulla katselemaan touhua. Itse istuessani valtuustosalissa kuuntelemassa murheellista tulosta, vanhempainyhdistyksen vuosikokouksessa minut oli nimetty yhdeksi hallituksen jäseneksi.

Vanhempainyhdistystoiminta on ollut mukavaa yhdessä toimimista lasten ja koulun hyväksi. Vuosittaisien tapahtumien, pyöräilyajokortit kakkosille, vappupallomyynnit, joulupussien pussitukset sekä Kodin ja koulun päivien, lisäksi olemme keksineet erilaisia tempauksia. Näistä viimeisimpänä viime keväänä asfaltin maalaustalkoot, jossa vanhempien voimin maalasimme lasten suunnittelemat toimintapisteet pihan piristeeksi. Hauskojen asioiden lisäksi on ollut myös raskaampia aiheita. On selvitelty Hirvialhon oireiluja jo parisen vuotta taaksepäin, seurattu sivusta Keskustan koulun remontoimista peukut pystyssä. Alku vaikuttikin jo ihan hyvältä, kunnes kevään tullen saimme jälleen yhteydenottoja oireiluista. Syksyllä koulun jatkuessa oireilut lisääntyivät ja huoli koulun terveydellisyydestä kaivautui taas esiin ja vaadimme vanhempien edustusta Keskustan koulun sisäilmatyöryhmään. Onneksemme tämä myönnettiin ja sisäilmatyöryhmän kautta olemme pyrkineet vaatimaan terveellisiä koulutiloja oppilaille ja kunnollisia tutkimuksia, jotta asiat saataisiin selvitettyä juurta jaksaen. Helppo ei ole tie ollut eikä tule jatkossakaan olemaan, mutta omalla tavallani nautin mahdollisuudesta, pienestäkin, vaikuttaa oppilaiden, opettajien kuin henkilökunnan hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Tekstin alussa mainitsemani herrasmies vahvisti ajatuksiani uuden koulun puolesta. Harmi, etten huomannut pyytää hänen yhteystietojaan, koska hänellä oli tietotaitoa suuresti tämän alan asioista. Tiedän, että uusi koulu on hankkeena suuri ja, etenkin kunnan omana hankintana, vaatii paljon pääomaa, mutta jo pelkästään kuntamarkkinoinnin ja imagon kannalta uusi koulu järkevä investointi puhumattakaan terveydellisistä aspekteista. Samalla koulu saataisiin päivitettyä uuden opetussuunnitelman kaltaiseksi, joustavaksi monitoimitilaksi. Uutta koulua suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös Hirvialhon tällä hetkellä käynnissä olevat tutkimukset ja käynnistää vanhempien vaatimat tutkimukset myös Rasin koululla. Näiden kaikkien tietojen, tutkimusten ja kustannusarvioiden pohjalta voidaan lähteä miettimään, onko järkevämpää rakentaa uusi, iso yksikkö monipuolisine mahdollisuuksineen vai peruskorjata ja ylläpitää kolmea erillistä, pian tiensä päässä olevaa, rakennusta? Noin 1000 oppilaan koulu, on järeä kokonaisuus, mutta hyvällä suunnitelulla, siitä on mahdollista saada turvallinen, kaiken ikäiset oppilaat huomioon ottava kokonaisuus. Meillä on todella hyvä asiantuntijuus kenttätyössä lasten kanssa, heiltä saa varmasti paljon toteutuskelpoisia ideoita tulevan, monimuotoisen koulun suunnitteluun.
]]>