JANITA PUOMILA - KOKOOMUS
  • Etusivu
  • Vaaliteemat
  • Blogi
  • Yhteystiedot
  • Lahjoita

Entä jos Akaassa voisi suorittaa kaksoistutkinnon?

8/6/2021

0 Comments

 
Akaan lukio nousee usein puheeksi, kun keskustellaan Toijalan kouluverkosta. Varsinkin lukiolaiset haluaisivat, että lukio erottuisi selvästi yläkoulusta. Yhtenäiskoulusta on toki hyötyä, joista vähäisin ei ole samojen opettajien käyttäminen sekä yläkoulussa että lukiossa.

Voisiko lukion tiloja harkita Toijalan aseman läheisyyteen? Kulkeminen Viialasta Akaan lukioon helpottuisi huomattavasti. Se lisäisi varmasti myös ulkopaikkakuntalaisten kiinnostusta Akaan lukioon.
Seutukaupunkifoorumissa todettiin, miten vahva vaikutus toisen asteen koulutuksella on kaupungin elin- ja vetovoimaan. Ammattikoulu edistää elinkeinoelämän elpymistä.

Akaassa on monen alan yrityksiä, jotka tarvitsevat ammattitaitoista ja koulutettua työvoimaa. Tältä pohjalta Akaan tulee neuvotella VAAOn ja Tredun koulutuskuntayhtymien kanssa tavoitteena ammattikoulun toimipisteen sijoittuminen Akaaseen. Tämä mahdollistaisi samalla lukion ja ammattikoulun kaksoistutkinnon suorittamisen Akaan lukiossa.

Kaksoistutkinnolla on kysyntää ja siihen tähtäävät voisivat suorittaa harjoittelujaksonsa paikallisissa yrityksissä. Ainakin osa työllistyisi myöhemmin omalla alallaan Akaassa.

Tässä kokonaisuudessa meillä on tavoitetta, mutta mikään ei mahdotonta. Ei vain pidä luovuttaa, ennen kuin mitään on edes tehty.

Janita Puomila (kok)
kuntavaaliehdokas

0 Comments



Leave a Reply.

    blogi

    Minä olen Janita Puomila, 41v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa.

    Kevään 2025 vaaleissa olen ehdolla niin Akaan kuntavaaleissa kuin Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa.

    arkisto

    April 2025
    March 2025
    February 2025
    December 2024
    June 2024
    March 2024
    December 2023
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    March 2023
    September 2022
    June 2022
    May 2022
    January 2022
    June 2021
    May 2021
    April 2021
    June 2019
    April 2017
    March 2017
    February 2017
    September 2016

    aiheet

    All

    RSS Feed

Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy
  • Etusivu
  • Vaaliteemat
  • Blogi
  • Yhteystiedot
  • Lahjoita