Historian ensimmäiset aluevaalit on koettu. Valitettavasti huikea, tavoitteeseeni nähden moninkertainen äänisaaliini, 346 ääntä ei riittänyt aluevaltuustoon. Olen äärimmäisen kiitollinen Teille joka ikiselle, jotka annoitte äänenne minulle. KIITOS!!<3
0 Comments
Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on tullut tällä viikolla keskusteltua, luettua ja pohdittua. Ihminenhän on itse ensisijaisesti se ennaltaehkäisevä toimija. Itse sitä päättää mitä tekee, miten toimii, mitä syö, kuinka liikkuu, jne. Mutta sitten kun se päättäminen katoaa, vaikka kiireen, työpaineiden, ahdistuksen tai jonkun muun alle, tarvitaan niitä hyvinvoinnin ammattilaisia ohjaamaan ja ennaltaehkäisemään mahdollisia tulevaisuuden riskejä.
Mielestäni tämä ennaltaehkäisevä toiminta tulisi olla näkyvämpää. Itse useasti selkävaivaisena olen saanut vinkin lääkäriltä, että laihduta. Helpommin sanottu kuin tehty. Perusperiaate toki itselläkin tiedossa miten tuo tapahtuu, mutta harvemmin se alun innostuksen jälkeen kuitenkaan onnistuu. Siksi näkisin, että tuon vinkin lisäksi tulisi saada vahvempaa ohjausta ja tukea ennaltaehkäisevään asiaan, vaikkakin se sitten ohjaisi seuraavalle taholle, jossa asiaan voitaisiin pureutua paremmin. Välttämättä asiakas ei osaa itse hakeutua tai pyytää apua ensimmäisellä käynnillään varsinkin, jos kyse on eri asiasta kuin mitä on tullut hoitamaan. Itse ajattelin aloittaa tavoitteellisen ennaltaehkäisevän toiminnan heti huomisen jännityksen jälkeen ja haastan itse itseni liikkumaan. Flaikutuslenkit on taas antanut intoa kävelylenkeille, joten niitä on hyvä jatkaa tosin ilman niitä flaikkuja. Tavoitettakin pohtinut ja ajattelin liittää sen näihin aluevaaleihin. Seuraavan vuoden aikana otan siis tavoitteeksi kävellä vaalinumeroni 288 ja saamieni äänien määrän verran kilometrejä kävelylenkkeinä. Vaalipäivä lähestyy! Äänestä! #ennaltaehkäisy #aluevaalit #pirkanmaa #kokoomus #288 Asiakkailla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen, mistä palvelunsa hankkivat. Jos palvelut eivät syystä tai toisesta toimi, on oltava mahdollista vaihtaa palveluntarjoajaa. Valinnan vapaus kirittää niin hyvinvointialuetta kuin palveluntarjoajia parempaan palveluun ja kehittämään toimintojaan. Palvelujen kehittämisestä hyötyy kaikkein eniten palvelun käyttäjä, jonka palvelut paranee jatkuvasti.
Kun mahdollistetaan ihmisten aito valinnan vapaus, samalla vahvistetaan lähipalveluiden turvaaminen. Tätä edistetään palvelusetelein ja kehittämällä Kela-korvausta. Kela-korvausta ei missään nimessä tule poistaa. Hyvinvointialueen, yritysten ja järjestöjen hyvällä, saumattomalla yhteistyöllä saavutetaan kaikkein paras lopputulos. Palveluiden laatua tulee myös valvoa vahvasti hyvinvointialueella olipa tuottaja sitten julkinen tai yksityinen yritys. Kaikkiin epäkohtiin on puututtava. Janita Puomila, aluevaaliehdokas, #288 On erittäin tärkeää, että ihmiset saadaan nopeasti ja oikea-aikaisesti hoitoon ja pois jonoista. Julkisen ja yksityisen tulisi tehdä tätä yhteistyössä. Se on kaikkien parhaaksi!
Jokaisen suomalaisen on voitava luottaa siihen, että palvelua, oli se sitten lääkäri, psykologi tai kotihoitoa, saa juuri silloin kuin sitä tarvitsee. Mitä aikaisemmin ongelmien juurisyihin päästään kiinni, sitä inhimillisempää se on ja myös taloudellisesti kustannustehokkaampaa. Ennaltaehkäisy on myös erittäin tärkeä osa, kuten myös kuntoutus ja omaehtoinen liikkuminen ja terveyden edistäminen. Palveluihin tulee olla helppo hakeutua erittäin matalalla kynnyksellä. Palveluiden saatavuutta tulee parantaa etenkin hyödyntämällä teknologiaa, ottamalla käyttöön chat- ja etälääkäri palveluita, parantamalla tiedon kulkua tietojärjestelmien välillä. Etävastaanotot helpottavat potilaiden arkea, vähentää kustannuksia sekä lisää ihmisten tasa-arvoisuutta. Toki digitaaliset palvelut ei ole auvoinen tie onneen vaan palvelua on oltava saatavilla myös perinteisimmin keinoin heille, jotka eivät syystä tai toisesta pärjää digitaalisten palveluiden kanssa. #aluevaalit #pirkanmaa #kokoomus #sydänoikealla #288 Ihmisten kanssa keskustellessa nousee yllättävän usein esiin kysymys: mitkä ihmeen aluevaalit? Tätä ihmetteli puolisonikin vielä ennen joulua ajaessamme anoppilaan, vaikka olin itse jo lupautunut ehdokkaaksi. Ja kyllä, tästä oli neuvoteltu perheen kanssa jo aikaisemmin.
Vastaus on tässä lyhyesti: kesäkuussa maan hallitus päätti perustaa Suomeen 21 hyvinvointialuetta. Pirkanmaan hyvinvointialueeseen kuuluu 23 kuntaa; Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Alueella on puoli miljoona asukasta. Pirkanmaan aluevaltuustoon valitaan näissä vaaleissa 79 valtuutettua. Heidän vastuulleen siirtyvät koko Pirkanmaan sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja sairaanhoitopiirin palvelut ensi vuoden 2023 alusta lukien. Näitä tehtäviä eivät kunnat enää tämän jälkeen hoida, ei myöskään Akaa. Äitiys- ja lastenneuvolat, koulujen terveydenhoito, hammashoito, lastensuojelu, sosiaalityöt, ikääntyneiden asumispalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut, vammaispalvelut sekä terveysasemien toiminta unohtamatta ensihoitoa, sairaankuljetusta sekä palo- ja pelastustoimintaa. Vastuu siirtyy siis kunnilta alueille ja vastuualue on laaja. Uusien aluevaltuutettujen ja ennen kaikkea sen valitseman hallituksen jäsenten on ymmärrettävä uusi kokonaisuus. Pirkanmaan hyvinvointialueen budjetti on yli kaksi (2) miljardia. Sen käytöstä päättää aluevaltuusto. Mitä palveluita Akaalla tai vaikkapa Valkeakoskella säilyy ja mitä tarjotaan? Alkuun muutos ei näy asukkaille lainkaan. Vähitellen mahdollisesti kyllä. On suuri prosessi siirtää kaikki palveluvastuut kunnalta hyvinvointialueelle. Tämä näkyy jo nyt kuntien päätöksenteossa. Viranhaltijat ovat valtavan työn edessä siirtäessään tietoa ja toimintoja hyvinvointialueille. Kunnista siirtyy alueiden palvelukseen 18 000 työntekijää. Hyvinvointialueesta tulee alueemme suurin yksittäinen työnantaja. Näillä vaaleilla on merkitystä. Aluevaltuustoon on valittava osaavia, asiaan jo perehtyneitä ja ahkeria tekijöitä, jotka ymmärtävät laajoja kokonaisuuksia, mutta myös yksittäisen kunnan asukkaan näkökulman ja tarpeet. Omassa perheessäni on kokemuksia niin julkisesta huipputason sairaanhoidosta kuin kunnallisesta päivystysjonosta ja myös yksityissairaalan leikkaushoidosta. Näistä on kulloinkin osattava poimia parhaat puolet ja niistä rakentaa Pirkanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuden tukipilarit. Janita Puomila aluevaaliehdokas #288 Kokoomus |
blogi
Minä olen Janita Puomila, 41v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa. arkisto
April 2025
aiheet
|
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy