Akaan Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiden mielestä Akaan sivistystoimesta on leikattu kuluvalla valtuustokaudella paljon.
Ryhmäkokojen kasvu on aiheuttanut erityisen tuen tarpeen räjähdysmäisen lisääntymisen. Avustajien vähentäminen on hankaloittanut koulun opetussuunnitelmien tavoitteiden saavuttamista. Tuntikehyksen leikkaaminen on asettanut oppilaiden saaman opetusmäärän epätasa-arvoiseen asemaan muihin kuntiin verrattuna. Peruskoulun aikana oppilas saa noin yhden lukuvuoden vähemmän opetusta kuin esimerkiksi Tampereella. Oppilaan jatkokoulutusmahdollisuuksien kannalta asialla on suuri merkitys. Tasapainotusohjelman mukaan vuonna 2017 ryhmäkokojen kasvattamisen, avustavan henkilökunnan määrän vähentämisen ja tuntikehyksen minimoinnin tuomissa säästöissä saavutetaan yhteensä noin 769 000 euron säästö. Vuosina 2018–2019 säästetään saman verran vuosittain lisää. Akaan Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat ovat sitoutuneet etsimään keinoja yhdessä muiden valtuustoryhmien kanssa sivistystoimen säästöjen pienentämiseksi. Vetoamme muihin ryhmiin, että sivistystoimen palveluihin kohdennetaan erityistä huomiota tulevalla valtuustokaudella. Tärkeintä on lasten ja nuorten tulevaisuus ja hyvinvointi. Akaan Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat http://akaanseutu.fi/2017/04/05/mielipide-tulevaisuuden-sivistys-tehdaan-kunnissa/
0 Comments
Leave a Reply. |
blogi
Minä olen Janita Puomila, 40v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa. arkisto
November 2023
aiheet
|
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy