Näin vaalikampanjoinnin viime metreillä, tai sanottaisiinko senteillä, päätin vielä syventyä ajatuksissani koulujen maailmaan. Keskustelin tänään vaalikampanjan lomassa Toijalan S-marketilla erään herrasmiehen kanssa, joka tuli kysymään, mitä meinataan tehdä koulujen kanssa. Keskusteluissa nousi esiin valtakunnallisen median huomionkin herättänyt Keskustan koulu ja sen remontti. 8 miljoonaa on jo laitettu remontointiin eikä loppua näy. Onko korjaus kuitenkaan se ratkaisu? Herrasmies osasi ammattinsa puolesta kertoa, että jossain vaiheessa pitää osata lopettaa. 50-60 -luvulla rakennettuja rakennuksia harvemmin kyetään enää pelastamaan. Koska sitten osaamme lopettaa? Sen tuleva näyttää!
Keskustelimme myös kouluverkkoselvityksestä ja uuden koulun rakentamisesta. Hän ehdotti leasing-mallia, jota itsekin ole pari kertaa ajatuksista pyöritellyt. Jos koulun rakentaisikin joku muu omasta pussistaan ja kaupungin sivistystoimi olisi vuokralla. Vuokranantajan toimenkuvaan kuuluisi myös kiinteistönhoito, jonka hoitoon yksityisellä olisi suuremmat intressit ylläpitäessään sijoituskohdettaan. Vuokra-ajaksi olisi mahdollista sopia esimerkiksi 20 vuotta. Kerroin hänelle myös, kuinka neljä vuotta sitten koitimme taistella peruskorjausta vastaan vanhempien voimin kaivaen tietoa, selvittäen tutkimuksia, tehden adressia. Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun kuuntelin valtuustosalissa keskustelua koulun kohtalosta. Kuinka valtuutetut jo kyllästyneinä totesivat, että ei nyt enää, kun pyydettiin mahdollisuutta lukea meidän vanhempien kirjelmä yli 650 nimen kera. Jännittyneenä seurasin äänten laskua ja lopputuloksen selvittyä teki mieli räjähtää. Kiukun vallassa poistuin salista kesken istunnon ulos asti nielemään kyyneliä. En silloin, enkä vieläkään, ymmärrä, miten tällainen päätös tehtiin. Samaan päivään onneksi mahtui paljon hyvääkin. Vanhemman lapsemme, Janetten, eskariopettaja oli silloin Viialan Keskustan koulun vanhempainyhdistyksessä opettajaedustajana. Hän kyseli kiinnostustani vanhempainyhdistyksen toimintaan. En ollut koskaan edes käynyt vanhempainyhdistyksen kokouksessa, mutta toiminta kuulosti mielenkiintoiselta. Vastaukseksi taisin todeta jotain, että jossei muita halukkaita löydy niin voisin tulla katselemaan touhua. Itse istuessani valtuustosalissa kuuntelemassa murheellista tulosta, vanhempainyhdistyksen vuosikokouksessa minut oli nimetty yhdeksi hallituksen jäseneksi. Vanhempainyhdistystoiminta on ollut mukavaa yhdessä toimimista lasten ja koulun hyväksi. Vuosittaisien tapahtumien, pyöräilyajokortit kakkosille, vappupallomyynnit, joulupussien pussitukset sekä Kodin ja koulun päivien, lisäksi olemme keksineet erilaisia tempauksia. Näistä viimeisimpänä viime keväänä asfaltin maalaustalkoot, jossa vanhempien voimin maalasimme lasten suunnittelemat toimintapisteet pihan piristeeksi. Hauskojen asioiden lisäksi on ollut myös raskaampia aiheita. On selvitelty Hirvialhon oireiluja jo parisen vuotta taaksepäin, seurattu sivusta Keskustan koulun remontoimista peukut pystyssä. Alku vaikuttikin jo ihan hyvältä, kunnes kevään tullen saimme jälleen yhteydenottoja oireiluista. Syksyllä koulun jatkuessa oireilut lisääntyivät ja huoli koulun terveydellisyydestä kaivautui taas esiin ja vaadimme vanhempien edustusta Keskustan koulun sisäilmatyöryhmään. Onneksemme tämä myönnettiin ja sisäilmatyöryhmän kautta olemme pyrkineet vaatimaan terveellisiä koulutiloja oppilaille ja kunnollisia tutkimuksia, jotta asiat saataisiin selvitettyä juurta jaksaen. Helppo ei ole tie ollut eikä tule jatkossakaan olemaan, mutta omalla tavallani nautin mahdollisuudesta, pienestäkin, vaikuttaa oppilaiden, opettajien kuin henkilökunnan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tekstin alussa mainitsemani herrasmies vahvisti ajatuksiani uuden koulun puolesta. Harmi, etten huomannut pyytää hänen yhteystietojaan, koska hänellä oli tietotaitoa suuresti tämän alan asioista. Tiedän, että uusi koulu on hankkeena suuri ja, etenkin kunnan omana hankintana, vaatii paljon pääomaa, mutta jo pelkästään kuntamarkkinoinnin ja imagon kannalta uusi koulu järkevä investointi puhumattakaan terveydellisistä aspekteista. Samalla koulu saataisiin päivitettyä uuden opetussuunnitelman kaltaiseksi, joustavaksi monitoimitilaksi. Uutta koulua suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös Hirvialhon tällä hetkellä käynnissä olevat tutkimukset ja käynnistää vanhempien vaatimat tutkimukset myös Rasin koululla. Näiden kaikkien tietojen, tutkimusten ja kustannusarvioiden pohjalta voidaan lähteä miettimään, onko järkevämpää rakentaa uusi, iso yksikkö monipuolisine mahdollisuuksineen vai peruskorjata ja ylläpitää kolmea erillistä, pian tiensä päässä olevaa, rakennusta? Noin 1000 oppilaan koulu, on järeä kokonaisuus, mutta hyvällä suunnitelulla, siitä on mahdollista saada turvallinen, kaiken ikäiset oppilaat huomioon ottava kokonaisuus. Meillä on todella hyvä asiantuntijuus kenttätyössä lasten kanssa, heiltä saa varmasti paljon toteutuskelpoisia ideoita tulevan, monimuotoisen koulun suunnitteluun.
0 Comments
Leave a Reply. |
blogi
Minä olen Janita Puomila, 40v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa. arkisto
November 2023
aiheet
|
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy