Olen syntynyt Tampereella vuonna 1983. Lapsuuteni olen viettänyt Tampereella Leinolan ja Kaukajärven kaupunginosissa, kunnes ensimmäisen kouluvuoteni aikana juurruimme Raimo Helmisen nurkille Koivistonkylään. Lapsena harrastin jalkapalloa, ringetteä ja yläasteella lauloin myös Tampereen Normaalikoulun kuorossa. Peruskoulun jälkeen hain opiskelemaan Kalevan lukioon, jonka jälkeen pyrin Tampereen ammattikorkeakouluun Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan. Iso kiitos kuului tällä kohtaa hyvälle työhistorialleni, jota olin kerryttänyt jo 14 vuotiaasta asti vanhempieni yrityksessä. Opiskeluaikoina olin vakuuttunut, että en kyseiseen yritykseen enää palaa valmistuttuani ja etsin oman polkuni. Vaan toisin kävi, olen käyttänyt paljon ammattikorkeakoulussa oppimaani hyödyksi kehittäessämme vanhempieni yritystä eteenpäin ja olen kasvanut kiinni yrittämiseen.
Miehen valmistuttua samasta ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 aloimme pohtimaan tulevaa ja todellisuutta, että opiskelija-asunnosta joudumme lähtemään viimeistään vuosi valmistumiseni jälkeen. Samaan aikaan suoritin tilastomatematiikan kurssia, johon tarvitsi tehdä esitelmä tietysti tilastomatematiikkaa hyödyntäen. Koska olimme keskustelleet uuden kodin hankinnasta, aihe sopi kuin nenä päähän tutkittavaksi. Tutkailin silloin markkinoilla olevia kaksioita ja kolmioita Tampereelta, Lempäälästä ja Pirkkalasta. Molempien työt olivat Tampereen eteläpuolella, joten muuta suuntaa ei kannattanut suunnitella. Asuntojen hinnat tuntui opiskelijan mielestä järjettömän suurilta. Edellisenä kesänä olin ystäväni kanssa käynyt Heinolan asuntomessuilla ja mielen pohjilta kaivautui uusien omakotitalojen hinnat. Uuden, 5 huonetta ja keittiön, omakotitalon hinta oli suurinpiirtein samaa luokkaa kuin esimerkiksi Pirkkalasta, 3 huonetta ja keittiön, rivitalon pääty. Siinä kohtaa aloin katsastamaan tonttien hintoja samoilta alueilta. Keskustelimme useiden ystäviemme kanssa vuokraamisen ja oman ostamisen hyviä ja huonoja puolia. Mieheni oli vielä silloin hyvin varuillaan ison lainan ottamisen suhteen, mutta laskelma jo neljän vuoden aikana maksamistamme vuokrista sai mielen muuttumaan. Eräs ystävämme kutsui meidät kylään rakentamaansa omakotitaloon Viialaan. Pieni sievä kylä, hieman kauempana Tampereelta. Siinä iltaa vietettyämme ystävämme sanoi: ”Hyys, kuunnelkaa.” Me tietysti ihmeissämme, että mitä me kuunnellaan, kun ei kuulu mitään. ”Sitä juuri, täällä on hiljaista.” totesi ystävämme ja tämän myötä Viialan tontit eksyivät myös tarkasteltavaksi. Kävimme tutkimassa Viialan nettisivuilta tonttitarjontaa ja yllätyimme positiivisesti. Tontit maksoivat murto-osan aiemmin katsomistamme tonttien hinnoista, jonka ehkä tonttilotossa olisi voinut saada. Kävimme uudemman kerran katsomassa tontteja Viialassa ja totesimme, ettei olisi mitään syytä, miksi emme voisi rakennuttaa ensimmäistä taloamme tänne. Niinpä teimme kaupat talosta, ostimme tontin ja projekti lähti käyntiin kesäkuussa 2005. Seuraavana vuonna samaan aikaan olikin jo taloesittelyn ja muuton aika ja elämämme Viialassa alkoi. Tästä se lähtee!
0 Comments
Leave a Reply. |
blogi
Minä olen Janita Puomila, 40v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa. arkisto
November 2023
aiheet
|
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy