Vuoden viimeinen valtuusto vierähti keskiviikkona surun ja ilon tunnelmissa. Alkupuheenvuoroni: "Hyvät valtuutetut, viranhaltijat, muut kokoukseen osallistuvat ja striimin seuraajat, aloitamme tämän päivän valtuuston surullisissa merkeissä. Kuten olette kuulleet ja lukeneet Akaan pitkäaikainen valtuuston entinen puheenjohtaja Timo Rajala on menehtynyt syövän uuvuttamana. Timo oli monella tavalla esimerkillinen valtuutettu ja johtaja. Hän toimi valtuutettuna vuosina 1997-2012. Hänet valittiin heti ensimmäisellä kaudella kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Toijalassa. Hän jätti merkittävän jäljen paikallispolitiikkaan ja yhteisöön, erityisesti luotsatessaan Toijalan ja Akaan valtuustoja vuosina 2005-2012. Hänet tunnettiin vastuullisena, yhteistyökykyisenä ja arvojensa mukaisena toimijana. Pyydän teitä nyt nousemaan seisomaan ja viettämään hiljaisen hetken Timon muiston kunnioittamiseksi. Kiitos! Timon poismeno muistuttaa meitä elämän hauraudesta ja sen arvaamattomuudesta. Syöpä on ollut lähellä omassakin elämässä, kun seurasin äitini taistelua rintäsyöpää vastaan. Äitini onneksi selvisi taistelusta. Aivan hiljan ystävämme sai oman syöpädiagnoosinsa. Hänen matkansa hoitopolulla on vasta alussa. Tilanne on muistutus siitä kuinka moni meistä ja läheisistämme kohtaa tämän sairauden. Se ei katso aikaa eikä paikkaa tai ihmistä - se koskettaa kaikkia. Tämän puheenvuoron myötä haluan nostaa esiin toivon ja yhteisöllisyyden merkityksen. Meillä on vastuu pitää huolta toisistamme ja tehdä parhaamme, jotta voimme tukea niitä, jotka käyvät läpi vaikeita aikoja. Olemme jo todenneet kuinka suuri vaikutus yhdellä ihmisellä voi olla yhteisöön. Kannustetaan toisiamme samaan - tehdään työtä yhteisen hyvän eteen, rehellisesti, sydämellisest ja yhdessä. Kiitos, että olette osa tätä yhteisöä!" Puheeni jälkeen koitin vaihtaa hieman iloisempiin tunnelmiin ja onnittelimme valtuutettu Timo Virtasta hänen syntymäpäivänsä johdosta. Valtuuston asialistalla oli hyvin paljon talousarviomuutoksia vielä tälle vuodelle ja yksi jopa jo ensi vuoden talousarvioon, jonka hyväksyimme vasta kuukausi sitten. Muutos koski Toijalan uuden alakoulun, tuttavallisemmin Nappilan, rahoitustavan muutosta. Valtuusto päätti rahoittaa Nappilan koulun lainan sijaan kiinteistöleasingilla, joka antaa omalta osaltaan jonkinlaista helpotusta talouden ja investointien tasapainoon. Tämän lisäksi merkitsimme tiedoksi liudan valtuustoaloitteita. Lähes yksinpuhelun lisäksi muissa asioissa Vihreä valtuustoryhmä toimitti ilmoituksen valtuustoryhmässä tapahtuneista muutoksista, jonka jälkeen pidimme ryhmäpuheenvuorot. Ryhmien joulun toivotuksien jälkeen yllätin valtuutetut ja viranhaltijat loppupuheenvuoron sijaan yhteislaululla. Yhteislaulun myötä halusin toivottaa hyvää Joulua kaikille sinikkäille viranhaltijoille ja henkilökunnalle sekä valtuutetuille ja toki kaupunkilaisille. Ihanaa Joulun odotusta kaikille! Kuvat: Antti Peltola
0 Comments
Leave a Reply. |
blogi
Minä olen Janita Puomila, 41v. perheen äiti, myymäläpäällikkö, vanhempainyhdistysaktiivi ja Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja. Sain mandaatin jatkaa valtuutettuna Akaan kaupungin valtuustossa kevään 2021 kuntavaaleissa. arkisto
February 2025
aiheet
|
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy